Äänityksestä, miksauksesta ja masteroinnista
Koska en ole löytänyt netistä kokonaisesitystä klassisen kitaran äänittämisestä, editoinnista, miksauksesta ja masteroinnista, päätin sellaisen tehdä vapaasti käytettäväksesi (ks. myös uusi blogini https://mixhappens.blog ). Mikäli haluat harjoitella miksausta ja masterointia oikealla äänitteellä, voit tilata alkuperäisen ja miksausta varten valmistellun tiedoston sävellyksestäni sekä halutessasi käyttää miksaamaasi äänitettä mainoksena omassa toiminnassasi, kunhan sävellykseni ja esitykseni perustiedot (nimi, säveltäjä ja esittäjä) sekä linkki tähän sivustoon mainitaan asiallisesti miksauksesi perustiedoissa.
​
Harrastustoiminnassa äänittämistä ja äänen jälkikäsittelyä eri vaiheineen ei juurikaan eroteta toisistaan. Usein tärkeintä lienee oman soiton äänittäminen omaksi ja kavereiden iloksi. Kelvollisen äänityksen voi saada aikaan edullisella mikrofonilla ja äänitysohjelmalla tai vaikkapa nykyisillä kännyköillä.
Ns. kotistudioharrastus vie kuitenkin helposti mennessään. Ongelmaksi muodostuu tällöin liiallinen ja sekava netistä saatava tieto ja tehokas internet-markkinointikoneisto, jonka mielestä hyvää äänitettä ei ole mahdollista tehdä ilman tiettyä ekvalisaaattoria, kompressoria tai kaikua. Paras kuulemani ohje on, että käyttää vain oman äänitysohjelman mukana tulevia ohjelmia, "plugareita", niin kauan, että osaa käyttää niitä hyvin ja oppii kuulemaan eron esimerkiksi kahden kompressorin välillä, kun kompressoitava ääniraita on säädetty voimakkuudeltaan mahdollisimman samanlaiseksi siten, että äänen voimakkuus pysyy samana riippumatta siitä, onko kompressori toiminnassa vai ei.
​
Äänitettäessä tulisi aina käyttää mahdollisimman laadukasta ja äänityskuntoon huollettua kitaraa. Epävireistä ja huonolaatuista soitinta, vanhoja kieliä tai harjoittelematonta esitystä ei saa ammattimaisella äänen jälkikäsittelylläkään kuulostamaan hyvältä.
​
Klassisen kitaran äänitystapoja on useita. Mikäli kyse on sooloesityksen äänittämisestä, on tavanomaista äänittää esitys kahdella mikrofonilla luonnollisen stereokuvan mahdollistamiseksi. Mikäli äänitystila on pieni ja akustiikaltaan vähemmän ihanteellinen, tulisi äänitettäessä käyttää erilaisia akustisia suojia estämään huoneen oman äänen ja kaiun tallentumista mikrofonin kautta äänitteeseen. Tällaiseen kuivaan, vähän kaikua sisältävään äänitykseen, on helpompi myöhemmin lisätä laadukas kaiku tietokoneohjelmalla.
​
Mitä kauempana mikrofonit ovat kitarasta, sitä enemmän äänitteeseen tallentuu huoneen akustiikkaa ja toisaalta kitaran bassotaajuudet vaimenevat suhteellisesti enemmän etäisyyden kasvaessa. Ei ole olemassa "oikeaa" etäisyyttä, vaan sopiva etäisyys löytyy ottamalla lyhyitä koeäänityksiä, aloittamalla 20 sentin etäisyydeltä kitarasta ja lisäämällä seuraaviin äänityksiin aina 10 senttiä lisää aina metriin asti. Kun äänityksessä on korvalle luonnollinen määrä bassotaajuuksia ja kuultavissa hieman huoneen omaa ääntä, ollaan hyvässä lähtökohdassa. Tämän jälkeen etsitään paras mahdollinen etäisyys (sweet spot) pienillä siirroilla ja lisä-äänityksillä. Suuntaamalla mikrofonien välinen "keskialue" hieman yläviistöstä kaikukopan ja otelaudan liitoskohtaan, on vaikea olla saamatta kelvollista äänitettä, kun sopiva äänitysetäisyys on löytynyt. Olen liittänyt tekstiin tuonnempana kuvia mikrofonien asennosta ja etäisyydestä asian selventämiseksi. Netistä löytyy paljon erilaisia tapoja äänittää kitaraa, joskin edellä kuvaamani ja käyttämäni tapa on yksinkertainen ja sopii useimpiin tilanteisiin. Hyvä äänenvoimakkuus tallentamiselle löytyy siten, että äänite ei saa säröytyä (clipping) missään vaiheessa. Yleensä äänityslaitteissa on jonkinlainen valo tai mittari, joka osoittaa sopivan äänitysvoimakkuuden. Itse jätän vähintään 6 dB turvamarginaalin (peak levels -6 dBFS) soittaessani kappaleen äänekkäintä kohtaa.
​
Tämän jälkeen esitystä äänitetään useamman kerran soittamalla se kokonaisuutena ja osissa riittävän monta kertaa, jotta sävellyksen jokainen kohta on saatu tallennettua ainakin kertaalleen virheettömästi soitettua.
​
Äänitysvaiheen jälkeen useista eri "otoista" koostetaan mahdollisimman virheetön ja yhtenäinen esitys sekä valmistellaan äänitiedosto vielä varsinaista miksausvaihetta varten, esimerkiksi poistamalla siitä digitaaliset virheet ja nimeämällä tiedosto ymmärrettävällä tavalla (esim. Feel-The-Flow-mixready-ddmmyy).
Miksausvaiheessa kootusta ja teknisesti virheettömästä äänitiedostosta pyritään korostamaan äänitteen hyviä ominaisuuksia ja vaimentamaan siihen tyypillisesti sisältyviä puutteita ja häiritseviä taajuuksia. Äänite ikään kuin ehostetaan (enhance) kuulijaa varten, esimerkiksi lisäämällä siihen miellyttävä kaiku, jotta esitys kuulostaisi äänitetyn hienolta kuulostavassa konserttisalissa.
​
Lopulta miksattu äänitiedosto viimeistellään sekä taiteellisesti että teknisesti jakelua varten masterointivaiheessa, jotta äänite kuulostaisi mahdollisimman tasapainoiselta kaikenlaisissa kaiuttimissa ja kuulokkeissa sekä kuulostaisi hyvältä muiden äänitteiden rinnalla. Kaupallista jakelua varten äänitteeseen liitetetään vielä metadataa, esim. sävellyksen nimi, säveltäjä ja esittäjä sekä koodataan ns. ISRC-tallennekoodi digitaalisena numerosarjana helpottamaan äänitteen tunnistamista ja tekijänoikeuksiin perustuvien esityskäyttöjen korvausten hallinnointia.
Pyysin vielä legendaarista Abbey Roadin studiota masteroimaan sävellykseni, mutta päätin lopulta käyttää omaa masteriani tässä julkaisussa. Oli mukava huomata, että oma masterini oli täysin julkaisukelpoinen.
​
Oma "masterini" on lopulta koodattu wav-tiedosto, jonka olen konvertoinut omaa jakeluani varten vielä mp3 -tiedostoksi. Käytän tässä esityksessä äänityksen viimeistelystä jakelua varten nimitystä "masterointi".
​
Käyn seuraavassa lävitse eri vaiheet sävellykseni äänittämisen valmistelusta aina äänitiedoston viimeistelyyn asti edellä kerrotussa järjestyksessä, koska jokaisella vaiheella on omat tavoitteensa.
​
Äänityksestä
Sävellykseni äänityksen valmistelun aloitin kielten vaihdolla, koska vain uusia kieliä käyttämällä on mahdollista saada äänitettyä klassiselle kitaralle tyypillinen ilmava ja kirkas saundi ("airy and sparkly quality"). Soiton myötä kielistä häviää vähitellen laadukkaan äänen kannalta välttämättömät ylä-äänet (overtones). Äänityksessä käytin Savarezin Alliance Corum Standard Tension -kieliä.
Koska äänitystä ei kannata edes yrittää ennen uusien kielten venymisen loppumista, oli minulla seuraavien päivien aikana aikaa harjoitella esitystä ja huolehtia siitä, että kynnet olivat oikean mittaiset ja hyvin muotoillut ennen äänitystilannetta. Viimeistelin kynnet paria päivää aiemmin vielä hienojakoisella vesihiontahiekkapaperilla lämpimän veden alla. Nyt vain odottelin kynsien kannalta parhainta äänityspäivää. Huonolta kuulostavaa saundia ei paras miksaajakaan saa kuulostamaan kuin huonokuuloiselta saundilta.
Sekä ennen äänitystä että koko äänityksen ajan seurasin tarkkaan kitaran virettä, jotta vire pysyisi mahdollisimman muuttumattomana. Äänitin sävellyksen useita kertoja, jotta voisin myöhemmin koontaa siitä yhtenäisen ja virheettömän äänitiedoston miksausta varten. Soitan mielelläni kappaleen keskeytyksettä kokonaisuudessaan mahdollisista virheistä huolimatta, jotta esitys olisi tulkinnallisesti mahdollisimman yhtenäinen. Mitä useampia ottoja joutuu äänittämään, sitä vaikeampaa on pitää vire samana, jotta otoista voisi koontaa yhtenäisen kokonaisuuden. Kaunisäänisen Pappalardo -kitarani tallan irrottua, jouduin käyttämään vanhaa Jairiani, joten kitaran vireen ja äänenlaadun kanssa oli vain hyväksyttävä kompromisseja.
Äänitin soittoni kahdella mikrofonilla ns. XY-parina (x/y -crossed pair), joista alempi osoitti tallan alueelle ja ylempi otelautaa. Mikrofonit ovat tällöin mahdollisimman lähellä toisiaan, jotta ääniallot eivät yhdessä aiheuta äänen epämiellyttävää muuttumista (comb filtering) olessaan ns. eri vaiheessa (difference in phase). Mikorofonien etäisyys kitarasta oli noin 25-30 senttiä. Mitä kauempana mikrofonit ovat kitarasta, sitä enemmän huoneen oma ääni/ akustiikka tallentuu äänitykseen ja soittimen bassotaajuudet heikkenevät. Halusin, että äänityksessä olisi luonnollinen määrä bassotaajuuksia ja mahdollisimman vähän huoneen omaa ääntä, koska tulisin kuitenkin lisäämään miksausvaiheessa melko kaiuttomaan äänitykseeni kaikutilan espanjalaisesta katedraalista. Itse äänitystilana toimi varsin avoin ja parkettilattiainen olohuoneeni. Edellä esitetty äänitystapa toimii käytännössä aina hyvin, joskin muitakin tapoja toki on.
Tein muutamia koeäänityksiä ja totesin, etten tarvitse akustisia paneeleita tai puolikaaren muotoista akustista suojaa estämään äänen heijastumista huoneen pinnoista takaisin äänittävään mikrofoniin, joka sitten saattaa muuttaa (colouration) ääntä pienessä tai kaikuvassa huoneessa ikävästi. Kannattaa ensin käyttää omia korvia eikä automaattisesti olettaa, että käyttökelpoinen äänitys edellyttää aina äänitystilan aukustista käsittelyä. Äänityksen tavoitteena oli ensisijaisesti esitellä sävellystäni uutta aineistoa kaipaaville kitaristeille eikä taltioida taiteellisesti viimeisteltyä esitystä, jolloin "täydellisyyteen" ei ollut mitään tarvetta. Äänitysvaiheessa pitäisikin aina miettiä äänitteen ajateltu käyttötarkoitus.
Miksausvaiheen valmistelu
Äänityksen jälkeen koonsin useista otoista yhden mahdollisimman virheettömän ja yhtenäisen kokonaisuuden. Soittovirheet on korvattu parhaimpaan ottoon liitetyillä onnistuneilla kohdilla muista äänityksistä. Yksittäiset otot erottuvat vaaleilla pystyviivoilla alla olevassa kuvassa ja yksittäinen liitos "x"-liitoksena (crossfade). Kaulalle osoittava mikrofoni on panoroitu vasemmalle ja kaikukoppaan kohdistettu mikrofoni oikealle, koska olen itse tottunut kuulemaan soittoani ns. soittajan näkökulmasta. Yleisön näkökulmasta otelaudan mikrofonin panorointi oikealle puolelle olisi luontevampaa.
Lopulta printtasin otot yhdeksi uudeksi äänitiedostoksi.
Koska yhdistetyissä tiedostoissa ja yleensäkin äänityksissä on aina erilaisia digitaalisia virheitä (cliks, pops), itse aiheutettuja kolinoita, hengitysääniä sekä vaikkapa liikenteen melua, korjasin näitä joiltain osin tietokoneohjelmalla (plugin), joka on suunniteltu äänitysten jälkikäsittelyyn ja korjaukseen. Erityisesti vaimensin joitakin korostuneita kitaran soitolle tyypillisiä "vinkaisuja" (squiiks), jotka syntyvät sormien liukuessa kieltä pitkin soittoasemaa kaulalla vaihdettaessa.
A
A
B
C
C
D
D
Kuvassa A, ohjelma korjaa kootusta äänityksestä 66 pientä digitaalista virhettä "cliks".
​
Kuvassa B, vaimennan hieman kielen vingahdusta. Liiallista korjailua on kuitenkin syytä välttää, jotta lopputulos kuulostaisi luonnolliselta. Korjauksen jälkeen vingahdukseen ei kiinnitä enää huomioita, vaan sen kuulostaa luonnolliselta.
​
Kuvassa C, olen poistamassa tuolini liikkumisesta aiheutuneita kolahduksia kappaleen loppusoinnun aikana.
​
Kuvassa D, olen vielä korjannut yksittäisten sävelten voimakkuutta hieman (valkoinen viiva alhaalla), eli korjaan liian voimakkaasti tai hiljaa soittamiani säveliä 0,5-2,5 dB esityksen dynamiikan kontrolloimiseksi. Tarkoituksena on, että kuulija voisi kuulla kaikki sävelet, eikä mikään yksittäinen sävel korostuisi liian voimakkaana.
Käytin "manuaalista" äänenvoimakkuuden korjaamista miksatessa usein käytettävän kompressoinnin (compressing) sijasta. Näin äänitiedosto ja lopputulos kuulostavat mahdollisimman luontevilta. Kompressoinnin tavoitteena on vastaavasti kaventaa esityksen dynamiikkaa siten, että hiljaisten ja voimakkaimpien sävelten ero pienenee. Usein kompressoria käytetään myös lisäämään lievää säröä äänitiedostoon, vaikka vain ajamalla äänitiedosto analogisen tai sitä mallintavan kompressorin lävitse ilman kompressointia tai hyvin lievästi kompressoiden. Kompressoinnilla voitaisiin myös esimerkiksi pehmentää teräviä ääniä, käyttämällä hyvin nopeaa kompressoria (fast attack). Käytin tähän tarkoitukseen kuitenkin myöhemmin ns. dynaamista eq:ta ja de-esseriä. Tällainen äänenvoimakkuuden korjailu tehdään useimmiten miksausvaiheessa. Korjailu kävi kuitenkin luontevasti jo tässä vaiheessa.
Miksausvaihe
Avasin seuraavaksi edellä valmistellun äänitiedoston Cubase -ohjelmassa. Lisäsin samaan istuntoon kaksi kaupallisesti masteroitua kuuluisaa kitarasävellystä "ref 1 ja 2", joihin vertasin omaa miksaustani.
Vertailemalla äänitiedostojen kirkkautta tai basson ja kaiun määrää, on helpompi varmistua siitä, että miksattu äänite kuulostaa hyvältä eri laitteilla toistettaessa. Säädin äänitiedostot mahdollisimman samalle voimakkuudelle vertailun helpottamiseksi. Ensisijaisena verrokkina käytin upeaa "Recuerdos de la Alhambraa", jonka äänite kuulostaa tasapainoiselta. Nykyisin kaupalliset äänitteet miksataan usein kirkkaammiksi (bright), eli niissä on suhteellisesti enemmän ylätaajuuksia (high/high-mid frequencies).
Varsinaisesta "mikseri"-näkymästä ilmenevät käyttämäni ohjelmat, "plugarit" (plugins), joilla vasemmalla olevaa äänitiedostoa muokataan.
​
Muokkasin ensin äänitettä kahdella ekvalisaattorilla (eq). Lähetin (sends) äänitiedostosta kopion seuraavalle raidalla olevaan kaikuohjelmaan kaiun (reverb) lisäämistä varten. Kaikuraitaa säädin vielä uudella eq:lla, jotta kaiku kuulostaisi luonnolliselta eikä tekisi äänitettä epäselväksi.
​
Näin muokattu äänitiedosto ja kaiku yhdistyvät yhdeksi stereoraidaksi "Mix". Muokkasin edelleen tätä eq:lla, koska äänite kuulosti edelleen liian terävältä (harash), epäselvältä (mud) ja jotenkin honottavalta (honk), verrattuna verrokkeihin.
​
Vertailukappaleeseen lisäsin kaksi erilaista plugaria, joilla analysoin verrokkina olevaa äänitettä. Käytin samoja plugareita myös oman miksaukseni analysointiin mix-raidalla, jonka jälkee poistin ne kuormittamasta turhaan tietokoneeni prosessoritehoa.
Ensin poistin valmistellusta tiedostosta matalimmat taajuudet (<30 Hz), joita ei käytännössä edes kuule tavanomaisilla audiolaitteilla, tietokoneen kaiuttimilla tai nappikuulokkeilla. Alimpien taajuksien poistaminen selkeyttää äänitettä. Usein miksatessa/ masteroitaessa poistetaankin alle 30-35 Hz taajuudet. Olen vastaavasta syystä poistanut aivan korkeimpia taajuuksia, eli yli 20kHz taajuuksia. Muutoin vähensin äänitteestä tyypillisiä ongelmia, eli tunkkaisuutta (muddy), "pahvilaatikkomaista" (boxy) ja honottavaa (honky) tai muuten epämiellyttävää (edgy/hard) ääntä. Miksauksessa käytetään usein kuvailevia termejä helpottamaan tiettyjen taajuuksien tunnistamista. Olen ohessa käyttänyt eq:ta vain äänitettä heikentävien taajuuksien vaimentamiseksi (subtractive eq). Usein miksaus aloitetaankin siten, että äänitteestä pyritään poistamaan tai vaimentamaan äänitteen laatua heikentäviä taajuuksia. Esimerkiksi kitaran vapaat kielet resonoivat muita säveliä enemmän, mistä syystä vapaat kielet helposti korostuvat soitettaessa ja peittävät helposti seuraavia säveliä, jolloin ääniteestä tulee epäselvä. Myös huoneen akustiikka aiheuttaa joidenkin taajuuksien häiritsevää korostumista. Analyysiohjelmat helpottavatkin tällaisten ongelmallisten taajuuksien löytämistä.
Eq:ta käytetään myös korostamaan äänitteen kannalta hyvältä kuulostavia taajuuksia, kuten itse tein myöhemmin masterointivaiheessa. Korostin (additive eq) kuitenkin ohessa 1 kHz taajuutta, jolloin kitara jollain tavalla tulee lähemmäksi kuulijaa. Vaimensin teräviä ääniä ns. dynaamisella eq:lla, joka vaimentaa prosessoitavia taajuuksia ainostaan silloin, kun ne korostuvat liikaa, esimerkiksi kielen iskeytyessä liian voimakkaasti kitaran metallisiin nauhoihin kaulan yläasemissa. Dynaamista eq:ta käytetäänkin usein, jos jokin taajuus esiintyy ainoastaan satunnaisesti äänitteessä. Perinteistä eq:ta (esim. yllä "Oxford Eq") käytin sen sijaan ensin vaimentamaan äänitteestä koko ajan kuuluvaa ominaisuutta, esimerkiksi honottavaa tai nasaalia ääntä.
Tämän jälkeen lisäsin äänitteeseen kaikuohjelmalla kaikua (reverb), jotta kuulostaisi siltä, kuin olisin soittanut kitaraa vanhan linnan kappelissa kotini olohuoneen sijasta. Usein kaikua lisätään vain sen verran, että se lisää hieman kolmiulotteisuutta ja realismia ääneen. Viivästytin vielä kaikua alkamaan 20 ms alkuperäistä äänitettä myöhemmin (predelay). Näin kaiku ei peitä soitettujen sävelten alkuja ja kitaran ääni kuuluu lähempänä kuulijaa.
Kaiusta vaimensin (reduce/cut) ensin alle 80 Hz taajuuksia, jotta kappelin kaiusta otetussa ääninäytteessä (Impulse responses) olevat matalat taajuudet eivät tarpeettomasti tekisi äänitettä epäselväksi. Vastaavasti leikkasin ylempiä taajuuksia, jotta kaiku ei peittäisi itse äänitettä, jolloin korkeammat taajuudet pysyisivät selvinä ja kirkkaina sekä kaiku hieman pehmeämpänä (warm). Vielä vähensin itse kaiusta joitakin taajuuksia, jotka tarpeettomasti peittivät varsinaista äänitettä tai korostivat jotenkin kitaran äänen terävyyttä tarpeettomasti. Eq:n johdosta kaiku kuulostaa luonnollisemmalta ja sulautuu kitaran ääneen huomaamattomasti.
Korostin tai leikkasin edelleen taajuuksia, jotta oman miksaukseni eq-tasapaino olisi vielä hieman lähempänä verrokkia.
Lopulta oma miksaukseni (vasemmalla) kuulosti kohtuulisen tasapainoiselta verrokin kanssa (oikealla). Kuten kuvista näkyy, on molemmissa äänitteissä suhteellisesti varsin yhtäläiset määrät ylä-, ala- ja keskitaajuuksia. Analyysiohjelma helpottaa näin olennaisesti miksausprosessia. Tämän jälkeen tallensin sävellykseni uudeksi tiedostoksi, jota sitten kuuntelin kannettavan tietokoneen kaiuttimilla, puhelimella, kotistereoissa sekä auton audiojärjestelmässä. Hyvä miksaus kuulostaa eri järjestelmissä tasapainoiselta ja kuunneltavalta.
Viimeistely julkaisua varten
Seuraavaksi ostin kolme verrokkialbumia ja latasin muutaman valitsemani kappaleen kustakin peräkkäin, kukin albumi omalle raidalleen. Tämän jälkeen ajoin kappaleet albumeittain analyysiohjelman lävitse, jotta saisin jonkinlaisen käsityksen kokonaisen kitara-albumin tyypillisestä eq-jakaumasta ja stereokuvan leveydestä. Vasemmalla ylimpänä oma miksaukseni. Lähtökohta vaikutti varsin hyvältä, joskin oma miksaukseni vaikutti hieman ohuelta ja diskanttipainotteiselta. Jotkut yksittäiset taajuudet korostuivat liiaksi aiheuttaen häiritsevää terävyyttä. Olin lisäksi leikannut hieman enemmän aivan alimpia taajuuksia.
Valitettavasti oman varakitarani äänenlaatu ei vastaa verrokkiäänitysten huippukitaroita, joten minun oli pyrittävä lähinna saamaan omasta äänitteestä parhaimmat ominaisuudet esille. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että äänitettäessä tärkeintä on äänen lähteen laadukkuus. Keskinkertaisesta kitarasta ei ole mahdollista miksata laatukitaraa. Koska äänitteen tarkoituksena oli lähinnä toimia nuottien tukena eikä varsinaisesti kitaraesityksenä, en turhaan murehtinut asiaa.
​
Oheisessa kuvassa masteroitava äänitiedosto ylimpänä sekä kolme valitsemaani verrokkia alekkain uudessa Cubase -istunnossa.
Seuraavaksi lisäsin hieman stereokuvan leveyttä (alla kuvassa 131%), koska verokkialbumien stereokuva oli omaa miksaustani leveämpi. Tämän jälkeen oli helpompi verrata äänitettä verrokeihin eq:n hienosäätämistä varten.
Yleensä lisään jo miksausvaiheessa hieman stereokuvan laajuutta (8-12%), koska käytännössä miksausvaiheessa ja viimeistään masterointivaiheessa lisätään tavanmukaisesti stereokuvan laajuutta. Alla oikealla oleva kuva osoittaa stereokuvan lopullisen leveyden. Stereokuva oli myös hyvin keskellä, mikä on syytä aina tarkistaa ja korjata tarvittaessa.
Seuraavaksi vaimensin heiman liian resonoivia taajuuksia dynaamisella eq:lla sekä vaimensin häiritseviä taajuuksia, jotka kuulostivat jotenkin liian teräviltä, honottavilta tai muutoin häiritseviltä.
Esimerkiksi n. 220 Hz toistuva korostuminen aiheutti äänitteeseen epäselvyttä (mud).
Jotta saisin äänikuvan tarkemmaksi, lämpimämmäksi, paksummaksi sekä ylempiä taajuuksia pehmeämmiksi, lisäsin äänitteeseen seuraavaksi lievää säröä (distortion, odd and even harmonics) kahdella nauha- ja särö -emulaatiolla.
Pyrin näin matkimaan analogisten laitteiden (hardware) "lämpöä"/ analogista saundia, joka tekee äänitteestä mielyttävämmän kuunnella.
Äänite kuulosti edelleen hieman terävältä, mistä syystä vaimensin häiritsevää taajuutta ns. de-esserillä. Ajatuksena oli, että vaimentaisin taajuutta vain silloin, kun se korostuu liikaa. Olen ohessa asettanut de-esserin siten, että se vaimentaa 2600 Hz taajuusaluetta hetkellisesti korkeintaan 3 dB, jolloin eq-tasapaino ei käytännössä juurikaan muutu. Sama "piikki" näkyy vielä seuraavissa kuvissa, joskin hieman vähemmän korostuneena.
Vielä valitsin yhden verrokeista, joka muistutti eniten omaa sävellystäni tyyliltään sekä säädin sävellykseni eq-tasapainoa kahdella peräkkäisellä eq:lla hieman lähemmäksi verrokin eq-balanssia.
Lopulta sävellykseni kuulosti riittävän tasapainoiselta ja kuunneltavalta verrokkiin nähden. Alla vasemmalla ensimmäinen versioni ja oikealla verrokin eq-käyrä. Kuunneltuani ´masteriani´ eri kuulokkeilla ja kaiuttimilla seuraavana päivänä levännein korvin, korostin vielä hieman 200-1000 Hz aluetta ja vastaavasti vaimensin 2-7 kHz aluetta, jotta äänite olisi sävyltään hieman lämpimämpi ja vähemmän terävä korville.
Ajoin äänitiedoston Neven kompressorin sekä API:n ekvalisaattorin lävitse ilman prosessointia analogisen sävyn lisäämiseksi. Varmistin limiitterillä, että audio ei säröydy "klippaa" soiton ollessa voimakkaimmillaan (output trim -1 dBFS). Normalisoin tämän jälkeen audion, eli säädin audion voimakkuuden maksimiksi -1 dBFS, jotta äänitiedosto toistuisi mahdollisimman voimakkaana. Lisäsin vielä äänitteeseen teosta ja esitystä koskevaa metadataa sekä ISRC -koodin. Lopulta printtasin äänitiedoston sekä wav- että mp3 -tiedostoina. Tarkistin vielä kuuntelemalla, että soittoni alkaa ja päättyy välittömästi ilman tyhjää alkua ja loppua sekä että tiedostoissa ei ollut näkyviä tai kuultavia virheitä.
​
On hyvä muistuttaa itseään tässä vaiheessa, että vain harva kuulija kiinnittää huomiota miksauksen "hienouksiin". Kukaan kavereistani ei koskaan ole ihaillut hienoa stereokuvaa. Kuulijaa kiinnostaa lähinnä itse sävellys ja sen esitys. Liika itsekriittisyys ja loputon hienosäätäminen on syytä unohtaa.
​
Vaikka olen käyttänyt ohessa ammattitason tietokoneohjelmia, plugareita ja hardwarea, voidaan miksaus ja viimeistely tehdä perussoftalla ja plugareilla. Olennaista on osata käyttää mahdollisimman hyvin käytössä olevia plugareita/ softaa.
Lopuksi
Olen edellä koontanut vaiheittain Feel The Flow - sävellykseni eri vaiheet valmistelusta aina lopulliseen äänitiedostoon asti. Haluan näin osaltani rohkaista jokaista kitaransoittajaa kiinnostumaan säveltämisestä, oman soiton äänittämisestä, äänen jälkikäsittelystä sekä yleensäkin musiikin analyyttisestä kuuntelemisesta. Oman soiton kuunteleminen vaikkapa korvanapeista tai säveltäminen ovat erinomaisia tapoja saada uutta intoa omaan soittamiseen.
Soittamisen iloa!
​
Tampereella 2.3.2019
​
Jyrki Jokinen